Hän on maanikko!

Matkustan pääsiäiseksi Sepon luo Ouluun. ”Matkusta Ouluun” ei kuitenkaan itsessään löydy Listalta, vaan ne jutut, joita siellä olisi tarkoitus tehdä. Luvassa on sen verran raffia staffia, että tarvitsen tässä vaiheessa ehdottomasti tsemppausbiisin.

Tsemppausbiisituumailun loppusuoralle valikoitui lopulta kolme mainiota ehdokasta:

3. sija: Muse – Survival

Lontoon olympialaisten tunnusbiisinäkin kuullussa Survivalissa on ehtaa taisteluhenkeä – tässä tapauksessa ehkä jopa liikaa. Ote lyriikoista:

”And I choose to survive
Whatever it takes
You won’t pull ahead
I’ll keep up the pace
And I’ll reveal my strength
To the whole human race
Yes I am prepared
To stay alive
I won’t forgive

The vengeance is mine”

Että olisko ihan pientä liioittelua? Hylätään.

2. sija: Ismo Alanko Säätiö – Pieni itsemurha

 

Ainakin biisin nimi lupaa hyvää, ja lyriikoista löytyy blogin henkeen sopivaa ytyä:

”Siellä pienen itsemurhan tein
Ihan pienen itsemurhan tein
Omaksi iloksein”

Niin osuva kuin sanoitus onkin, ongelmaksi muodostuu kappaleen melankolisuus ja ismomaisen innoton poljento, joka ei herätä kovin suurta halua tehdä muuta kuin bellaswanit. Hylätään.

1. sija: Michael Sembello – Maniac

Maniac on naisille vähän sama mitä Eye of the Tiger on miehille, eli melko kliseinen hyvä minä –hengen nostattaja, mutta juuri sellaistahan tässä tarvitaankin. Lisäksi jo pelkästään Jennifer Bealsin pakarat kyseisessä videossa huutavat ”pick me, pick me!”.

No further explanations - valitaan.

Loppuun vielä kertosäkeen sanat suomennettuna, hyvät käännöksethän ovat nyt muutenkin in:

Hän on maanikko, maanikko lattialla.
Ja hän tanssii miten hän ei ole koskaan tanssinut aiemmin.
Hän on maanikko, maanikko lattialla.
Ja hän tanssii miten hän ei ole koskaan tanssinut aiemmin.

Eipä tullut Seiskaa...

...ainakaan minulle. Sepollepa sen sijaan tuli. Lähetti kuvankin ikään kuin veistä haavassa hitaasti pyöritellen:

(Teksti: Hyvä ystävä! Ohessa sinulle Seiska tutustumista varten. Sinut on valittu saamaan neljän viikon Seiskat ilmaiseksi kotiisi. Viimeisen lehden mukana tulet saamaan mielipidekyselyn, johon toivomme Sinun vastaavan. Ystävällisin terveisin...)

Eli kun toiset pyytävät eivätkä saa, niin toiset saavat vaikkeivat edes pyydä. Ja vielä ilmaiseksi.

Tyly maailma.

Laatujournalismia luvassa

Aina silloin tällöin tulee tilattua lehtiä. 2000-luvun lehtitilaushistoriani koostuu mm. Hesarista ja Episodista, mutta enimmäkseen GEOsta, jota olen tilannut useamman kerran. Jos lehtimyyjä soittaa ja kauppaa vaikkapa MeNaisia, jättää hän minut melko nopeasti rauhaan, kun tylyllä äänensävyllä totean, että

Minulla on tapana tilata ainoastaan asiapitoisia lehtiä - olisiko teillä esimerkiksi Historiaa? Ai ei? Harmi, kiitos hei. (Miksei kellään muuten ikinä ole sitä? Tilaisin oitis.)

On kuitenkin sellaisia lehtiä, jotka rankkaan vieläkin alemmas kuin MeNaiset, Cosmopolitanit ja muut hömpät - nimittäin Seiska ja Hymy. Toki voin ymmärtää, että jotkut harhautuneet sielut näitä lukevat, mutta kun se Seiska on kuulemma Suomen luetuin lehti.

Öö anteeks, mutta miten voi? Itselläni tekee pahaa jo nähdäkin mokoma lärpäke ”kohuotsikoineen” markettien lehtihyllyissä. Jos olisin diktaattori, kieltäisin koko lehden julkaisun ensitöikseni, koska onhan se vaan ihan hirveetä tuubaa, jonka informaatio- sekä viihdearvo ovat miinus ääretön.

No mutta pidetään mieli avoimena! Blogin hengen mukaisesti tilasin seiskan kahdeksi kuukaudeksi. Vaihtoehtojahan oli kaksi:

Koska digilehti olisi ollut heikkomielisten ratkaisu, tilasin totta kai paperiversion. Hävetti jo pelkästään kirjoittaa googlen hakukenttään ”tilaa seiska”. Vielä enemmän hävetti kirjoittaa yhteystietoja pyydettyihin kenttiin, koska sittenhän joku näkee, että olen tilannut seiskan ja siitä jää ikuisiksi ajoiksi jälki jonnekin bittiavaruuteen. Ennen tilaamista ruksin myös ”kun kerran tehdään niin tehdään sitten kunnolla”-tyyppisesti kohdan

   

Eli seiska tulee todennäköisesti vainoamaan minua loppuelämäni ajan. No, osallistuinpa kuitenkin uutena tilaajana huikeaan arvontaan, jossa voi voittaa 35 000 euroa! Että varmaan voi jo ruveta suunnittelemaan päivätyön lopettamista.

Lisäksi hävettää jo etukäteen se, että nyt ne Itellan posti-ninjat näkevät, että no niin, nyt on neiti nönnönnöö tilannut seiskan. Täytynee myös jokaiselle vierailijalle selittää, miksi lehtikorissani on kasa seiskoja, koska eihän niitä nyt piilottelemaankaan ruveta. Toisaalta saatan myös asemoida lehdet vessalukemiseksi.

Tämä kokeilu avaa myös aivan uusia keskustelumahdollisuuksia työpaikan kahvipöydässä. Hei luitteko muuten uusimmasta seiskasta eilen…? Saattaisi työtovereista paljastua aivan uusia tasoja. Tai sitten minulta jäädä palkankorotus saamatta.

No, ehkä 20 euroa voisi kuluttaa huonomminkin. Ei tosin tule heti mieleen, että miten. Mutta odotetaan nyt, että se ensimmäinen lehti kolahtaa postiluukusta.

Olisipa jo torstai…

Asiat, joita en koskaan tekisi

Usein huomaan aloittavan lauseen sanoilla siis-en-kyllä-ikipäivänä. ”En ikipäivänä matkustaisi Kanarialle”, ”en ikipäivänä hyppäisi benji-hyppyä”, ”en ikipäivänä aloittaisi zumbaa/huovutusta/bloggausta”. 

Kauhean ahdasmielistä ajattelua. Jos tuhannet suomalaisturistit pakettimatkailevat Lanzarotelle joka vuosi, ei se vaan voi olla niin kamalaa.

Oman elämänfilosofiani mukaan jokaisella on vain tämä yksi elämä, joten siitä on otettava kaikki irti tässä ja nyt. Aika diippiä, eikö? Koska olen tähän asti ollut äärimmäisen epäspontaani ja kaikin puolin ns. comfort zone -ihminen, olen vihdoin päättänyt vyöryä ulos pumpulilla vuoratusta mukavuustynnyristäni ja alkaa tehdä asioita, joita normaali-minä ei normaalisti tekisi.

Idea moiseen syntyi alun perin viime syksynä, kun olin vihdoin siirtynyt kokopäiväisesti työelämään ja vapaa-aikaa oli yhtäkkiä huomattavasti enemmän kuin opiskeluaikana, jolloin esseet, luentopäiväkirjat ym. schaiba täytti niin päivät, illat kuin viikonloputkin. Sähköpostiini lävähti ilmoitus Pelastakaa Lapset ry:n aikuisystävätoiminnasta. Järjestö haki vapaaehtoisia, jotka haluaisivat toimia 3-16 – vuotiaiden lasten ja nuorten aikuisystävinä, eli tavata heitä säännöllisesti touhuten mitä ikinä nyt sitten mieleen tuleekaan.

Vaikka vapaaehtoistyö oli aina ollut suunnitelmissani jossain muodossa tyyliin ”sitten joskus kun on aikaa ja rahaa”, oli aikuisystävätoiminta todella kaukana siitä, mihin normaali-minä olisi ryhtynyt. Koko opiskeluajan olin nimittäin ollut äärimmäisen epäaktiivinen lähes kaikessa mitä vain opiskelijaelämään liittyy - kalenteriin ei tehnyt mieli haalia mitään ylimääräistä, koska pelkkä nukkuminen ja dataaminen oli huomattavasti kivempaa. Kaiken lisäksi minua ei voi (edelleenkään) luonnehtia kovin lapsirakkaaksi ihmiseksi, mikä teki toimintaan mukaan lähtemisestä vieläkin absurdimman idean.   

”No mikäjottei”, ajattelin kuitenkin lopulta lyhyehkön mutta vakavan harkinnan jälkeen, ja pari kuukautta myöhemmin tapasin ensimmäisen kerran oman lapsiystäväni. Tästä on nyt kulunut neljä kuukautta. Sen enempää yksityiskohtia en tästä aiheesta kerro, mutta toimintaan mukaan lähteminen oli ehkä yksi parhaista ideoistani koskaan.

Osittain juuri tästä rohkaistuneena kokosin ystäväni (jota tässä blogissa tulen kutsumaan ”Sepoksi”) avustuksella Listan kaikista niistä asioista, joita en kaikessa epäspontaaniudessani koskaan tekisi, jotka ovat enemmän tai vähemmän mukavuusalueeni ulkopuolella, tai joita olen tietoisesti vältellyt, koska ne ovat mielestäni yksinkertaisesti idioottimaisia. Listalle kertyi jo heti ensimmäisen, lievän tupaantuliaiskrapulan siivittämän pohdintatuokion tuloksena läjä toinen toistaan jännempiä asioita. Ideointi sujui jotakuinkin seuraavassa hengessä:

Tämä blogi on siis omistettu niille älyttömyyksille, jotka kyseiseltä Listalta löytyvät. Ja jos kaverini nyt luulevat, että minut saa tekemään mitä tahansa tämän blogin vuoksi, niin ei - en edelleenkään aio syödä pässinkiveksiä tai laulaa karaokea. Jossain ne rajat minullakin on.