Asiat, joita en koskaan tekisi

Usein huomaan aloittavan lauseen sanoilla siis-en-kyllä-ikipäivänä. ”En ikipäivänä matkustaisi Kanarialle”, ”en ikipäivänä hyppäisi benji-hyppyä”, ”en ikipäivänä aloittaisi zumbaa/huovutusta/bloggausta”. 

Kauhean ahdasmielistä ajattelua. Jos tuhannet suomalaisturistit pakettimatkailevat Lanzarotelle joka vuosi, ei se vaan voi olla niin kamalaa.

Oman elämänfilosofiani mukaan jokaisella on vain tämä yksi elämä, joten siitä on otettava kaikki irti tässä ja nyt. Aika diippiä, eikö? Koska olen tähän asti ollut äärimmäisen epäspontaani ja kaikin puolin ns. comfort zone -ihminen, olen vihdoin päättänyt vyöryä ulos pumpulilla vuoratusta mukavuustynnyristäni ja alkaa tehdä asioita, joita normaali-minä ei normaalisti tekisi.

Idea moiseen syntyi alun perin viime syksynä, kun olin vihdoin siirtynyt kokopäiväisesti työelämään ja vapaa-aikaa oli yhtäkkiä huomattavasti enemmän kuin opiskeluaikana, jolloin esseet, luentopäiväkirjat ym. schaiba täytti niin päivät, illat kuin viikonloputkin. Sähköpostiini lävähti ilmoitus Pelastakaa Lapset ry:n aikuisystävätoiminnasta. Järjestö haki vapaaehtoisia, jotka haluaisivat toimia 3-16 – vuotiaiden lasten ja nuorten aikuisystävinä, eli tavata heitä säännöllisesti touhuten mitä ikinä nyt sitten mieleen tuleekaan.

Vaikka vapaaehtoistyö oli aina ollut suunnitelmissani jossain muodossa tyyliin ”sitten joskus kun on aikaa ja rahaa”, oli aikuisystävätoiminta todella kaukana siitä, mihin normaali-minä olisi ryhtynyt. Koko opiskeluajan olin nimittäin ollut äärimmäisen epäaktiivinen lähes kaikessa mitä vain opiskelijaelämään liittyy - kalenteriin ei tehnyt mieli haalia mitään ylimääräistä, koska pelkkä nukkuminen ja dataaminen oli huomattavasti kivempaa. Kaiken lisäksi minua ei voi (edelleenkään) luonnehtia kovin lapsirakkaaksi ihmiseksi, mikä teki toimintaan mukaan lähtemisestä vieläkin absurdimman idean.   

”No mikäjottei”, ajattelin kuitenkin lopulta lyhyehkön mutta vakavan harkinnan jälkeen, ja pari kuukautta myöhemmin tapasin ensimmäisen kerran oman lapsiystäväni. Tästä on nyt kulunut neljä kuukautta. Sen enempää yksityiskohtia en tästä aiheesta kerro, mutta toimintaan mukaan lähteminen oli ehkä yksi parhaista ideoistani koskaan.

Osittain juuri tästä rohkaistuneena kokosin ystäväni (jota tässä blogissa tulen kutsumaan ”Sepoksi”) avustuksella Listan kaikista niistä asioista, joita en kaikessa epäspontaaniudessani koskaan tekisi, jotka ovat enemmän tai vähemmän mukavuusalueeni ulkopuolella, tai joita olen tietoisesti vältellyt, koska ne ovat mielestäni yksinkertaisesti idioottimaisia. Listalle kertyi jo heti ensimmäisen, lievän tupaantuliaiskrapulan siivittämän pohdintatuokion tuloksena läjä toinen toistaan jännempiä asioita. Ideointi sujui jotakuinkin seuraavassa hengessä:

Tämä blogi on siis omistettu niille älyttömyyksille, jotka kyseiseltä Listalta löytyvät. Ja jos kaverini nyt luulevat, että minut saa tekemään mitä tahansa tämän blogin vuoksi, niin ei - en edelleenkään aio syödä pässinkiveksiä tai laulaa karaokea. Jossain ne rajat minullakin on.