Tiesittekö, että...?

Seiska on nyt kolahtanut postiluukustani kolmesti. Mielestäni olisi melko julmaa olla jakamatta kaikkea sitä tietoa, mitä olen näiden viikkojen aikana saanut, joten seuraavassa varsin päräyttävä tietoisku:

1. Johanna Tukiaisen vihamiehet ovat tekemässä hänestä paljastuskirjaa. Keitä nämä vihamiehet ovat, ja mitä muuta kenelläkään voisi enää Johannasta olla paljastettavaa, ei selviä.

2. Martina Aitolehden Victoria-tytär on käynyt virpomassa. Siis lapsi, virpomassa? Ennenkuulumatonta.

3. Sara Sieppi ja Anni Uusivirta joutuivat lumimyrskyyn ollessaan laskettelulomalla Bulgariassa. ”Pelkäsimme, ettemme koskaan pääse alas”. Ikävä kyllä taisivat päästä.

4. Matti Nykäsestä eronnut, erokriisin riuduttama Susanna Ruotsalainen on tyhjentänyt lähes koko asunnon sillä aikaa, kun Matti on ollut Espanjassa. Matti kommentoi Seiskalle: ”Kaikuukohan siellä?”

5. Samaisella Espanjan reissulla Matti on ”bailannut sata lasissa” ja mm.

-          heittänyt paljon keikkaa

-          heittänyt yhteiskeikan Frederikin kanssa

-          heittänyt keikan ilman paitaa

-          juonut viinaa

Miten se Matti aina yllättääkin noin?

6. Harri Olli ei ole saanut käydä ”edes rauhassa p**kalla" hänen treenatessaan hiihtoliiton valvonnassa. No onneksi Harri saa nyt tehdä ihan mitä haluaa ilman, että kukaan kyylää.

7. Ilkka Kanerva on pettänyt Elinaa Jasmin Mäntylän kanssa. Ooämgee Ile, minkä taas teit! Tai siis, tämähän tapahtui vuonna 2001. Seiska on ajan hermolla.

8. Dj Nina Hämäläisellä ja Jaffa Salokorvella on ollut salahäät. Anteeks, mut pitäiskö mun tietää ketä nää on?

9. Panu Rajala olisi halunnut pitää molemmat naiset. Panulla siis elämän realiteetit pahasti hukassa.

10. Tauskilla on ulosotossa 769e. Tämän lisäksi hän on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta. Tauski vois vähän yrittää skarpata.

11. Mikael Forssell on ostanut ökymersun. No halvalla nissanillako sen pitäisi ajella?

12. Jesse Kaikuranta on ollut kännykkäostoksilla. No huhhuh!

13. Simo Silmu on jälleen esiintynyt sekavassa tilassa. Sanat ovat unohtuneet ja porttikieltokin tuli. Ei se vaan lähe Simolla nyt...

14. Voice of Finland -Kaapoa on homoteltu. Hyi hyi…

15. Vappu Pimiän polttareissa on virrannut sampanja. Melekosta, ei mun polttareissa ainakaan sitten...

16. Seuraavat henkilöt on bongattu tekemässä mitä ihmeellisempiä juttuja:

-          Maria Veitola on nähty leikkimässä poikansa kanssa.

-          Sekä Tommi Korpela, Kari Hietalahti että Juha Veijonen ovat kukin tahoillaan kumonneet juomaa  baarissa. Ja vielä lauantai-iltana! Tsiisus.

-          Jonna Tervomaalla on ollut rinkka selässä.

-          Tauski on ollut Leppävirralla selvin päin.

Ja oma suosikkini:

17. Oskari Katajisto on "odottanut levottomana raitiovaunua". ”Hötkyilyn” ohella hän on myös vilkuillut ympärilleen.

Siis mitä helvettiä?

Ja vielä niille, joilla on haku päällä:

18. Missifinalisteista kuusi (!) on sinkkuja: Maija Kerisalmi, Mona Virtanen, Helianna Ylimaula, Katariina Suuniitty, Neea Poutanen sekä Johanna Ahlbäck. Kuvat löytyvät vaikkapa täältä. Go catch them!

Neljä epäilevää tuomasta

Vaikka pääsiäisenä olinkin päätynyt kirkon sijasta pubiin, en kuitenkaan ollut luopunut kyseisestä Listan kohdasta. Kirkot ja kaikenlaiset kirkkoseremoniat ovat nimittäin aina olleet minulle äärimmäisen epämukavia siitä syystä, etten yksinkertaisesti ole koskaan kauheasti uskonut mihinkään, paitsi ehkä sattumaan ja itseeni. Koska tämän blogin tarkoitus ei kuitenkaan ole kertoa siitä, mitä uskonnoista ja kirkosta yleisesti ajattelen, saatika loukata kirkkoonkuuluvia lukijoita, pyrin antamaan mahdollisimman neutraalin raportin viime sunnuntaiaamupäivän tapahtumista.

Onneksi minulla oli kasa innokkaita, myöskin kirkkoonkuulumattomia ystäviä, jotka riemumielin halusivat lähteä mukaani kuulemaan Jumalan sanaa. Syyt jokaisen mukaan lähtemiselle vaihtelivat, mutta yksi niistä oli varmasti Jyväskylän Kuokkalan kirkon kiinnostava arkkitehtuuri:

Olivat muut syyt mitkä hyvänsä, sunnuntaina hieman ennen kello yhtätoista nelikkomme seisoi kirkon edessä. Anonymiteetin säilyttämiseksi ohessa hieman sensuroitu otos kirkkoväestä:

 

Kuvassa vasemmalta: minä, Sokeripoika ja Peikko (huom. nimet muutettu)

Olin pyytänyt kaikkia pukeutumaan pyhävaatteisiin. Seurueemme neljäs jäsen, Sokeripojan kämppis ei ollut aivan täysin sisäistänyt ohjeita, vaan saapui paikalle yllään tämä:

Kuva: Panteran fanipaita edestä, Panteran fanipaita takaa

Että pyhävaatteet?

No ei kai siinä. Ymmärtääkseni jokainen saa tulla kirkkoon sellaisena kuin on, tässä tapauksessa ilmeisesti suurena Pantera-fanina.

Istuimme kolmanteen penkkiriviin, jotta tapahtumien havainnointi olisi ollut mahdollisimman helppoa. Edessämme istui pari riviä pyhäkoululaisia, joista eräitä ylläoleva Pantera-paita tuntui kiinnostavan kovasti.

Jumalanpalvelus alkoi mukaansatempaavan lauluesityksen voimin. Sen jälkeen tulikin sitten paljon lisää lauluesityksiä, paljon aamenia (sekä puhuttuna että laulettuna), rukouksia ja erinäisten henkilöiden lukuosuuksia niin raamatusta kuin muualtakin. Alussa osa seurueestamme lauloi mukana laulamisen ilosta, mutta mitä pidemmälle jumalanpalvelus eteni, sitä vähemmän ketään laulatti. Kun alussa kolme meistä oli myös pompannut automaattisesti seisomaan muun kirkkoväen mukana, ei loppua kohden kukaan halunnut tehdä niin. Tulkitkoon joku tämän epäkunnioittavaksi asenteeksi, mutta meistä tuntui omien periaatteiden vastaiselta nousta seisomaan ja ylistää sellaista, mitä ei omasta mielestä ole olemassa.

Erittäin pitkän puolitoistatuntisen jälkeen jumalanpalvelus päättyi vihdoin. Onneksi Kuokkalan keskusta on äärimmäisen järkevästi suunniteltu: kirkon vierestä löytyy paikallispubi nimeltä RaamaBar. Suuntasimme sinne sulattelemaan kuulemaamme ja näkemäämme.

Kuva: olut, toinen olut, siideri, tee maidolla

Peikko ja minä olimme lähinnä järkyttyneitä. Sokeripoika oli välinpitämätön, ja hänen kämppistään nauratti. Keskustelimme pitkän tovin siitä, mitä liturgi oli puhunut, ja yritimme saada siihen jotain tolkkua – tuloksetta. Olimme kuitenkin yksimielisiä siitä, ettei visiitti ollut ollut turha – päin vastoin. Onhan se jokaisen hyvä olla perillä siitä, mitä jumalanpalveluksissa sunnuntaisin tapahtuu. Ahdistavaahan se silti oli.

Ja loppuun jälleen teemaan sopivaa nostalgiaa vuodelta 1992:

The Ultimate Oulu Experience, part 3

Viimeisenä Oulu-päivänäni olimme ajatelleet käydä Sepon kanssa pääsiäismessussa. Ei käyty. Mentiin pubiin. Pubissakäynti ei toki ollut Listalla, mutta paikallisessa pubissa käynti sunnuntaiaamuna klo 11 sen sijaan oli. En nimittäin välitä paikallispubeista juurikaan, ja sunnuntai-, tai no oikeastaan minkä tahansa aamun starttaaminen siiderillä tai vastaavalla on mielestäni lähinnä säälittävää. Ilmiötä oli ehdottomasti tutkittava tarkemmin.

Jo pubin valitseminen oli tarkkaa puuhaa. Ihan mikä tahansa loukko ei käynyt. Kartoitimme etukäteen neljä vaihtoehtoa:

Jos oikeasti olisimme halunneet mennä "paikalliseen", eli lähimpänä Sepon residenssiä olevaan kuppilaan, olisi pitänyt valita vaihtoehdoista vasen yläkulma, eli tanssiravintola Ykän pub. Seppo ei kuitenkaan jostain syystä halunnut mennä Ykän pubiin, vaan jouduin nappaamaan oheisenkin kuvan liikkuvasta autosta. Se, mikä tarina tässä oli takana, ei selvinnyt minulle.

Toinen vaihtoehto oli oikean yläkulman ravintola Kantis. Se ei mielestäni kuitenkaan täyttänyt ”paikallis”pubin vaatimuksia, sillä se sijaitsee Oulun keskustassa. Myös paikan nimi oli äärettömän tylsä.

Vasemmassa alakulmassa näkyvä Peppers ei sinänsä ollut edes kovin realistinen vaihtoehto, sillä sekin on aivan ydinkeskustassa. Lisäksi Seppo oli kuullut vähän huhua, että Peppersiin tarvitsisi vähintäänkin luotiliivit. Ihan niin karua menoa en kaivannut.

Paikallispubin virkaa sai siis toimittaa Heinäpäässä sijaitseva, iloisenkeltaisin plakaatein koristeltu Heinäkenkä pub. Ensinnäkin jo paikan nimi oli melko mainio - sopivan leppoisa ja varsin kutsuva. Toisekseen Seppo ei ollut kuullut tästä paikasta mitään kovin pahoja tarinoita.

Heinäkenkä aukesi klo 11.00, ja klo 11.07 astelimme sisään. Pubiin oli ehtinyt jo kolme muutakin asiakasta. Saatoin ehkä vain kuvitella, mutta mielestäni saimme baarimikolta ja tiskillä notkuvalta sedältä vähintäänkin kummastuneet katseet. Saattoi toisaalta johtua esimerkiksi siitä, että olin pukeutunut kuin olisin todella ollut menossa pääsiäismessuun. 

Tilasin yhden Happy Joen. Seppo otti kahvin ja nappasi mukaansa myös tiskillä lojuvan iltapäivälehden. Valitsimme ikkunan viereisen nurkkapöydän.

Taustalla soi iskelmäsovitus Cherbourgin sateenvarjoista. Tunnelma oli jotenkin kevyt, ikään kuin aika olisi tyystin pysähtynyt ja kaikki huolet jääneet Heinäkengän ulkopuolelle. Miksi tämä siis oli niin paheksuttavaa, istua pubissa sunnuntaiaamuna siiderilasi kourassa? Emme keksineet yhtäkään syytä. Päin vastoin - mielestämme tästä voisi jopa tehdä satunnaisen tavan. Epämukavuusalueeksi luultu paikka olikin siis ennakko-odotusten vastaisesti varsinaista mukavuusaluetta. 

Exit Heinäkenkä: 11.38. Aamun kruunasi ovella vastaankävellyt setä: ”Joko lauloitte?”.

Jätettiin se seuraavaan kertaan.

The Ultimate Oulu Experience, part 2

Kuten shoppailu, myös yksi lasi viiniä tai hyvää omenasiideriä sopii erinomaisesti sekä palkinnoksi suuriin onnistumisen hetkiin että lohdutukseksi, kun elämä läiskii tiskirätillä naamaan. Varsinkin opiskeluaikoina tuli usein kuitenkin toivottua, että juhla-/lohtujuomana voisi silloin tällöin nauttia jotain hieman edullisempaa tavaraa, kuten olutta. En kuitenkaan juo olutta.

Aiemmat oluenjuontikokemukseni rajoittuvat erään Kuoman kotibileisiin vuonna 2001 tai 2002, joissa yön myöhäisinä tunteina joku tarjosi minulle karhun pohjat. Ei ollut hyvää, eikä sen koommin ole olut maistunut. Koska lämpimät, syljenkyllästämät ja yli kymmenen vuotta sitten juodut karhunpohjat eivät varmaankaan tee kovin suurta oikeutta tuolle ylistetylle mallasherkulle, päätin antaa oluelle uuden mahdollisuuden.

Ennen tätä Listan kohtaa Seppo päätti kuitenkin yllättäen osoittaa kunnioitettavaa me-henkeä astumalla oman juomamukavuusalueensa ulkopuolelle. Tätä varten oli etsittävä kahvila. Torin laidalta löytyikin oikein mukava sellainen. Tilasin meille haudutetut teet. Seppohan on aikamoinen teehifistelijä: teetä kuluu paljon, ja laatu on tärkeää. Sepon teenjuontiin liittyy myös yksi ehdoton sääntö - teehen EI laiteta maitoa. Ikinä.

Paitsi tietenkin nyt. Suuntasimme hämyisestä kahvilasta ulos aurinkoiselle terassille.

Ulkonäkö? Sepon mielestä litku näytti lähinnä tiskivedeltä, jossa on ensin tiskattu viikon tiskit ja johon on lopuksi kaadettu vielä viikon vanha maito. Maku? "Tunkkainen." Voi kuulemma juoda, mutta olisi kuin joisi lämmintä maitoa likaisesta mukista. Tämän voin itsekin täysin allekirjoittaa, vaikka itse joskus teetä maidolla hätätapauksessa viilennänkin.

Sepon solidaarisuuspuuskan jälkeen tiemme vei alkuperäisen suunnitelman mukaisesti erääseen suosittuun oululaiseen olutravintolaan. Minä baarimikolle:

- Terve! Nyt tulee haaste: Jos tänne tulisi asiakas, joka sanoisi, että sillä on elämänsä aikana tilaisuus juoda ainoastaan yksi olut, niin mikä se olisi? Pari semmoista kiitos.

Haaste ei tällaisenaan kelvannut baarimikolle. Halusi lisätietoja siitä, onko ko. henkilö maistellut paljon oluita vai ei. Kuullunymmärtämisessä oli siis jotain häikkää. Ei se mitään. Sanoin, että ei ole maistellut. Tarjosi kirsikkaolutta. Olin kuitenkin etukäteen sopinut Sepon kanssa, että mitään tyttöjen oluita ei ruveta maistelemaan, vaan kunnon tavaraa. Seuraava tarjous: Hoegaarden.

Hyväksyin. Sitruunat mukaan.

Ulkonäkö? Erittäinkin houkutteleva. Ihan teki mieli maistaa. Lasillisen kumoamiseen menikin sitten arviolta puoli tuntia. (Sitruunakin näemmä katosi jonnekin.)

Maku? Jos olisi pitänyt valita, juonko perään toisen oluen vai käynkö uudestaan avannossa, olisin valinnut siinä hetkessä avannon. Juoma ei maistunut oikein miltään, ja silti kuitenkin kamalalta.

Tulos? Ei minusta edelleenkään tullut oluenjuojaa.

The Ultimate Oulu Experience, part 1

Pääsiäinen hurahti tänä vuonna Oulussa, missä en ollutkaan aiemmin käynyt. Reissu ei alkanut kovin lupaavasti: bussi täyttyi innokkaista pääsiäismatkalaisista viimeistä penkkiä myöten. Olin saanut raivattua tieni takapenkkiin, mutta niin oli myös joku äiti uhmaikäisen lapsensa kanssa. Bussin käytävällä vilisti muutama koira, ja edessä olevassa penkissä hihitteli pari ruotsinlukijan näköistä tytsyä. Tähän yhdistettynä se, etten edellisenä iltana ollut ollut täysin kuivin suin, ja että siitä johtuen kroppani kaipasi auttamattomasti jonkinlaiseen horisontaaliasentoon, olivat kaikki katastrofin ainekset koossa tulevaa viisituntista bussimatkaa ajatellen. 

Kolmen vartin jälkeen alkoi onneksi helpottaa, sillä iso osa matkalaisista oli päättänyt valita Äänekosken pääsiäisenviettopaikakseen. Pyhäjärvellä tilanne parani entisestään ja pääsin vihdoin heittäytymään vaakatasoon bussin takapenkkiin. Jossain P-järven ja Kärsämäen välillä koin myös jonkinlaisen täydellisyyden hetken, kun aurinko paistoi verhojen raosta ja luureissa soi tilanteeseen täydellisesti sopiva biisi. Hyvä reissuhan tästä oli kehkeytymässä.

Vastaanottokomiteani Oulussa oli hieman myöhässä, mutta vihdoin ystäväni Seppo kaahasi näyttävästi linja-autoasemalle. Jälleennäkemisen ilo vaihtui kuitenkin nopeasti kauhun sekaiseen epätoivoon, sillä ensimmäinen haaste päätettiin toteuttaa samoin tein. Tässä vaiheessa hieman taustatietoa itsestäni ja suhteestani uimiseen:

Pidän uimisesta – lämpimässä vedessä. En ole koskaan uinut luonnonvesissä kesäkuukausien ulkopuolella, yleensä en edes kesäkuussa. Talviturkin olen aina heittänyt vasta siinä vaiheessa kun järviveden lämpötila on kivunnut yli kahdenkymmenen asteen, eli yleensä Suomessa heinäkuussa. Viime vuonna turkki taisi lähteä vasta elokuussa - Joonianmeressä.

Epärealististen lämpötilavaatimusteni lisäksi myös itse veteen pääseminen kestää yleensä vähintään kymmenen minuuttia, missä vaiheessa kanssauimareilla on yleensä jo vähän kylmä ja halu päästä takaisin saunaan. Siispä nyt oli toteutettava se Listan kohta, jota ehkä etukäteen pelkäsin kaikista eniten – avantouinti. 

Oulussa on kuulemma parikin hyvää avantouintipaikkaa, joista Seppo valitsi aloittelijaystävällisesti Oulun keskustan liepeillä olevan Tuiran, jossa ei siis ole saunaa. No, saunathan on heikoille. 

Olin jo valmiiksi täysin syväjäässä, kun saavuimme suorituspaikalle. Onneksi edes sää oli hyvä. Ilman sitä kaikkea lunta ja jäätä olisi voinut jopa kuvitella, että on kesä.

Kävelin päättäväisesti pukuhuoneeseen vaihtamaan uimavermeet päälle. Jotkut hyypiölukijat varmaan odottavat tässä vaiheessa kuvia minusta bikineissä, mutta saatte tyytyä niihin mätsäävään avantopipooni:

Toimintasuunnitelmanani oli olla mahdollisimman nopea. Siispä ryntäsin ripein askelin ulos pukuhuoneesta ja lykkäsin pyyhkeeni Sepolle, joka kokeneena avantouijana ohjeisti: ”muista hengittää, muista hengittää.” Ihan hyvä neuvo. Olisi muuten nimittäin saattanut unohtua. ”Se on vain fyysistä kipua”, taisin mutista takaisin.

Tepastelinpa siinä sitten rauhallisesti hengitellen laiturinnokkaan. Hetken ihmettelin, että miten päin veteen oikein pitäisi mennä (etuperin, takaperin, kierien?), ja päädyin lopulta peruuttamaan. Tämä siksi, että jos olisin mennyt portaita alas naama edellä, olisi minun pitänyt heittää jonkinlainen kunniakierros avannossa, enkä olisi päässyt läheskään niin nopeasti takaisin ylös. 

Seuraavista hetkistä en muista kovin paljoa, muuta kuin sen, että kaikki tapahtui ehkä noin nanosekunnissa, ja että vedestä nousun jälkeinen tunne oli, no, tunnepitoinen. Ja jos avannossakäyntini oli nopea, niin oli myös matka laiturilta takaisin pukuhuoneeseen. Sinne päästyäni olin kuitenkin todella helpottunut, ja fiilishän oli ehkä yksi parhaista ikinä! Ei siis pelkästään se fyysinen tunne, vaan se, että olin tehnyt jotain, mitä en todennäköisesti olisi koskaan tehnyt ilman Listaa. Pieni masokisti minussa alkoi jopa harkita uusintaottelua. Mutta vain harkita.

Loppuun vielä teemaan sopivaa musiikkia: