Ensimmäistä kertaa en saanut minkäänlaista inspiraatiota postauksen otsikoksi, joten päätin kiteyttää siihen tämänhetkiset fiilikseni. Tuli nimittäin käytyä sienessä.
Ei vain voi olla sattumaa, että useimpien ihmisten
inhokkiruokia kysyessä yksi yleisimmistä vastauksista on ”sienet”. Se on täysin ymmärrettävää, sillä ovathan
sienet ällöttäviä. Ne kasvavat metsässä, muodostaen maan alla SIENIRIHMASTOJA (joka
on muuten myös yksi suomen kielen ällöttävimmistä sanoista), eivätkä toisekseen maistu
yhtään miltään.
Koska nyt on kuitenkin syksy, niin olihan
sitä itsekin lähdettävä sieniretkelle. Olen ollut sienten kanssa tekemisissä
blogissani aiemminkin. Tästä ei-kovin-ystävällismielisestä kohtaamisestani
herkkusienten kanssa voi lukea aiemmasta postauksestani.
Project Mushroom osoittautuikin
oletettua hankalammaksi toteuttaa. Sen lisäksi, että flunssa pääsi yllättämään, myös asianmukaisten
sienestysvarusteiden löytäminen tuntui olevan kertakaikkisen ylitsepääsemätön
tehtävä. Vaivuin lähes epätoivoon etsiessäni sienikoria ja sieniveistä - en
löytänyt näitä kahta asiaa koko Jyväskylän keskustasta. Pienen harhailun
jälkeen kysyin asiantuntevaa neuvoa ensin Sonera Kaupasta, josta minut
ohjattiin Anttilaan, jossa myyjätäti pahoitellen kertoi, ettei heilläkään ole
sienikoreja eikä –veitsiä.
Tässä vaiheessa saavutin tason, jota en
ole blogiprojektini aikana aiemmin saavuttanut, nimittäin fuck-this-shit -tason.
Olin aikeissa hylätä koko sienestysprojektin, mutta ajattelin yrittää vielä
kerran. Eihän sienestyksen kai pitäisi olla välineurheilua.
Siispä eräänä lokakuisena
sunnuntai-iltapäivänä suuntasimme Fyysikon kanssa sienimetsälle Jyväskylän Laajavuoreen.
Koska en ollut löytänyt sienikoria enkä –veistä, saivat muovipussi ja ikean
keittiöveitsi toimia sienestysvermeinäni.
Optimismini sieniretkeä kohtaan oli muovipussin koosta päätellen ilmeisen vähäinen. Fyysikko päin vastoin suunnitteli jo
herkullista sieniateriaa, jonka voisimme illalla yhdessä kokata. Itsehän
ajattelin lähinnä kerätä kaiken, mikä vain etäisestikin muistuttaa sientä.
Noin puolen tunnin metsässä samoilun
tulos näytti tältä:
Varmaan myrkyllisiä kaikki. Oli siis
käännyttävä suunnitelma been puoleen, ja haettava sienet kaupasta. Sieltähän
niitä löytyi, vaikkakin helvetin kalliilla. Rasia virolaisia kanttarelleja maksoi
lähes 7 euroa! Järkyttävää ryöstöä. Kaupan hyllyiltä tarttui mukaan myös läjä
muita aineksia, joista Fyysikko kertoi loihtivansa herkullisen sienipastan.
Lopputulos?
Pastaa, joka olisi maistunut aivan
samalta myös ilman sieniä. Dominoivia makuja olivat kinkku ja mustapippuri.
Parasta ateriassa olikin herkullinen valkoviini, joka oli loistava lohduke jo
monta viikkoa jatkuneelle sieniahdistukselleni.
Suosittelenkin kyseistä viiniä kaikille hyvän
valkoviinin ystäville. Sieniä tai sienestystä en suosittele kellekään.
Loppuun klassikkovideo, jonka biisi soi
päässäni koko metsässähäröilyn ajan:
