Vihaan sieniä

Ensimmäistä kertaa en saanut minkäänlaista inspiraatiota postauksen otsikoksi, joten päätin kiteyttää siihen tämänhetkiset fiilikseni. Tuli nimittäin käytyä sienessä.

Ei vain voi olla sattumaa, että useimpien ihmisten inhokkiruokia kysyessä yksi yleisimmistä vastauksista on ”sienet”.  Se on täysin ymmärrettävää, sillä ovathan sienet ällöttäviä. Ne kasvavat metsässä, muodostaen maan alla SIENIRIHMASTOJA (joka on muuten myös yksi suomen kielen ällöttävimmistä sanoista), eivätkä toisekseen maistu yhtään miltään.

Koska nyt on kuitenkin syksy, niin olihan sitä itsekin lähdettävä sieniretkelle. Olen ollut sienten kanssa tekemisissä blogissani aiemminkin. Tästä ei-kovin-ystävällismielisestä kohtaamisestani herkkusienten kanssa voi lukea aiemmasta postauksestani.

Project Mushroom osoittautuikin oletettua hankalammaksi toteuttaa. Sen lisäksi, että flunssa pääsi yllättämään, myös asianmukaisten sienestysvarusteiden löytäminen tuntui olevan kertakaikkisen ylitsepääsemätön tehtävä. Vaivuin lähes epätoivoon etsiessäni sienikoria ja sieniveistä - en löytänyt näitä kahta asiaa koko Jyväskylän keskustasta. Pienen harhailun jälkeen kysyin asiantuntevaa neuvoa ensin Sonera Kaupasta, josta minut ohjattiin Anttilaan, jossa myyjätäti pahoitellen kertoi, ettei heilläkään ole sienikoreja eikä –veitsiä.

Tässä vaiheessa saavutin tason, jota en ole blogiprojektini aikana aiemmin saavuttanut, nimittäin fuck-this-shit -tason. Olin aikeissa hylätä koko sienestysprojektin, mutta ajattelin yrittää vielä kerran. Eihän sienestyksen kai pitäisi olla välineurheilua.

Siispä eräänä lokakuisena sunnuntai-iltapäivänä suuntasimme Fyysikon kanssa sienimetsälle Jyväskylän Laajavuoreen. Koska en ollut löytänyt sienikoria enkä –veistä, saivat muovipussi ja ikean keittiöveitsi toimia sienestysvermeinäni.

Optimismini sieniretkeä kohtaan oli muovipussin koosta päätellen ilmeisen vähäinen. Fyysikko päin vastoin suunnitteli jo herkullista sieniateriaa, jonka voisimme illalla yhdessä kokata. Itsehän ajattelin lähinnä kerätä kaiken, mikä vain etäisestikin muistuttaa sientä.

Noin puolen tunnin metsässä samoilun tulos näytti tältä:

Varmaan myrkyllisiä kaikki. Oli siis käännyttävä suunnitelma been puoleen, ja haettava sienet kaupasta. Sieltähän niitä löytyi, vaikkakin helvetin kalliilla. Rasia virolaisia kanttarelleja maksoi lähes 7 euroa! Järkyttävää ryöstöä. Kaupan hyllyiltä tarttui mukaan myös läjä muita aineksia, joista Fyysikko kertoi loihtivansa herkullisen sienipastan.

Lopputulos?

Pastaa, joka olisi maistunut aivan samalta myös ilman sieniä. Dominoivia makuja olivat kinkku ja mustapippuri. Parasta ateriassa olikin herkullinen valkoviini, joka oli loistava lohduke jo monta viikkoa jatkuneelle sieniahdistukselleni.  

Suosittelenkin kyseistä viiniä kaikille hyvän valkoviinin ystäville. Sieniä tai sienestystä en suosittele kellekään.

Loppuun klassikkovideo, jonka biisi soi päässäni koko metsässähäröilyn ajan: