Ilotulitteet ovat – monien vastustuksesta
ja kieltovaatimuksista huolimatta – melko tärkeältä tuntuva osa myös
suomalaisten uudenvuodenviettoa. Itselläni lemmikittömänä ihmisenä ei sinänsä
ole mitään niitä vastaan. Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, etten ainakaan
omia rahojani raketteihin laita, koska aina löytyy joku, joka haluaa välttämättä maksaa siitä, että saa itse valita pomminsa ja sytyttää sytytyslangan. Lapsena se oli serkkuni,
lukiossa silloinen poikaystäväni ja yliopistoaikana Jyväskylän kaupunki. Tämä
järjestely on aina sopinut minulle vallan mainiosti.
Tänä vuonna vietin jälleen kerran uutta
vuotta ystävieni seurassa. Illan isäntä kertoi etukäteen tapahtuman
Facebook-sivulla, että ilotulitteita on mahdollista tilata hänen kaverinsa
kautta, ja saada niistä vieläpä 20 % alennus. Ensimmäisten tilaajien valinnat masensivat
minua sen verran, että päätin uhmata periaatteitani ja tuoda iltaan jotain
hieman jykevämpää – nimittäin Keisarin.
Keppiraketit ovat aina olleet jonkin
asteen pettymys, mutta olin silti toiveikas. Kyseistä ilotulitetta markkinoitiin nimittäin seuraavasti:
PARASTA MITÄ RAHALLA SAA
Tämän kauden suurin ja komein irtoraketti.
Raketissa on arvokas shell inside -ydin, jonka ansiosta
ilmassa räjähtävä tähtisade on säännöllisen pyöreä,
valtavan kokoinen ja pitkään taivaalla viipyvä.
Tällaisia näkee markettien avajaisissa.
Kyllähän tällä markkinointitekstillä ja 15 euron hinnalla pitäisi jonkinlainen spektaakkeli saada aikaiseksi, ja raketin koonkin perusteella sellaista oli enemmän kuin lupa odottaa.
Hieman ennen keskiyötä pystytimme
Köhniöjärven rantaan telineen keppiraketilleni, lunta kun ei Jyväskylässä
tuolloin ollut.
Aloitimme vuodenvaihteen ilotulitukset
hieman pienemmillä raketeilla, kunnes oli Keisarin vuoro. Keppiraketti ei
yllättänyt positiivisesti tälläkään kertaa, vaan se oli karmea antikliimaksi. "Kauden suurin ja komein irtoraketti", my ass. "Parasta mitä rahalla saa"??? Keksin samantien noin miljoona parempaa asiaa, mitä rahalla saa. Mutta onhan rahoja tämän blogin puitteissa tullut tuhlattua turhempaankin, joten mitäpä tuosta.
Ilotulitepettymyksestä huolimatta vuosi vaihtui railakkaissa merkeissä. Ensi vuonna aion jälleen nauttia ainoastaan muiden maksamien rakettien katselusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti