Muutama viikko sitten Facebookin uutisvirtaan alkoi tulvia toinen toisensa jälkeen mitäänsanomattomampia kuvia. Kyseessä olivat ARKIHAASTEKUVAT, osa X/5. ”Viisi kuvaa, viisi päivää, viisi haastetta”. Samanlaisia villityksiä on Facebookissa nähty aiemminkin, muun muassa inttikuvaviikko, lapsuuskuvaviikko, kaljahaaste ja erinäisiä biisihaasteita. Jotkut ottavat enemmän tulta alleen, toiset vähemmän.
Kaikista Facebookin haasteista arkikuvahaaste alkoi kuitenkin vaikuttaa tähän asti ärsyttävimmältä, sillä toisin kuin aiempien haasteiden ja tempausten kohdalla, joutavaa spämmäystä tuli uutisvirtaan nyt viisinkertainen määrä, johtuen tietenkin haasteen luonteesta.
Minut haastoi parin viikon aikana viisi ihmistä. Vasta viides ja viimeinen tajusi vedota blogiini, muut haasteet ohitin sen kummempia kommentoimatta. Otin haasteen siis vastaan. Postasin viiden päivän aikana viisi joutavaa kuvaa, joita en edes viitsi liittää blogikuvitukseksi.
Paskaahan se oli alusta asti. Ensinnäkään en postaile Facebookiin muutenkaan päivittäin, joten jatkuva postailu tuntui jäätävältä spämmäykseltä. Toisekseen haasteen levittäminen tuntui kamalalta. Siksi päätinkin haastaa ihmiset, joiden tiesin skippaavan moisen hömpän. Onneksi jokainen heistä myös teki niin.
Eräs ystäväni kysyi minulta eilen, miksi lähdin arkihaasteeseen, vaikka tiesin sen varmasti olevan pelkkää paskaa. Niin, hyvä kysymys. Sitten tajusin, että olenhan aiemminkin tehnyt blogissani asioita, joiden olen tiennyt olevan varmasti paskaa, kuten esimerkiksi Seiskan tilaaminen. Yksi hyvä peruste näille ”varman paskan tapauksille” on se, että pääsee pohtimaan kyseistä ilmiötä.
Miksi arkihaaste on siis paskaa? Minusta kun on yleensä ihan kiva, että ihmiset postailevat kuvia. Se on yhteydenpidon lisäksi yksi Facebookin parhaimpia ominaisuuksia, etenkin kun itsellä ei älypuhelimettomana ihmisenä ole vaikkapa Instagramia käytössä.
Kuvauskohteella on kuitenkin tietyt laatuvaatimukset. Mielelläänhän sitä katsoo vaikkapa matkakuvia, kauniita luontokuvia tai ylipäätään kuvia, joiden ottamista on jollain tavalla harkittu. Nyt newsfeediin alkoi tulvia valtava määrä kuvia öö, ei mistään.
”No kyseessähän on ARKIkuvahaaste”.
Kenenkään arki ei kiinnosta ketään. Arki on tylsää, siksi juuri se on arkea. Kaikilla meillä on arki. Kuvien tylsyys ei kuitenkaan ole ollut itselleni arkihaasteen suurin ongelma. Ongelma on ilmiö. Yhtäkkiä kaikki tekee jotain, koska joku muukin tekee niin. Samanlainen leviävä ärsytys olivat ketjukirjeet, joita lapset lähettelivät toisilleen (tai ainakin tekivät niin 90-luvulla), aluksi perinteisenä kirjeenä, myöhemmin sähköpostina.
”LÄHETÄ TÄMÄ ETEENPÄIN VIIDELLE TAI MUUTEN KUOLET VIIKON SISÄLLÄ!”
Iltapäivälehdistökin tarttui aiheeseen:
En saanut arkikuvahaastetta – mikä minussa on vikana? Asiantuntijat vastaavat
Että ihan ASIANTUNTIJAT on pyydetty kommentoimaan.
Mitä tehdä kun kukaan ei arkikuvahaasta?
Odotas kun mietin... EI MITÄÄN.
"Kenenkään arkeen ei näköjään kuulu seksi" – Facebook-haaste sai sormet syyhyämään
No toki ajattelin seksikuvia alkaa postata sinne ja tänne, kerronhan seksielämästäni muutenkin aina kaikille koko ajan, arkea kun on.
Arkikuvahaaste: Tältä se olisi näyttänyt korsuissa kesällä 1942
Onneksi näillä ”journalisteilla” ei ole parempaakaan kirjotettavaa.
Kyseessähän on mielestäni samanlainen ilmiö kuin moni muukin suosittu asia. Eli joku tai jokin on siis hirveän suosittua, mutta silti paskaa. Se, että jokin on suosittua ei nimittäin tee siitä välttämättä millään tavalla hyvää, laadukasta, saatika suotavaa. NOTE: ”Hyvä” ei tässä ole subjektiivinen ”hyvä”, vaan objektiivinen ”hyvä”. Esimerkiksi klassinen musiikki ja baletti on hyvää, taitavaa, laadukasta ja äärimmäistä taitoa vaativaa, oli näistä taiteenlajeista henkilökohtaisesti mitä mieltä tahansa.
Arkihaasteen ja Seiskan lisäksi muita tällaisia asioita ovat Cheek, iltapäivälehdet, Salatut elämät, Twilight-elokuvasarja, armoton ryyppääminen, Big Brother, tupakanpoltto ja tämä uusi kummallinen ”housu”muoti.
Ja mitä muita näitä nyt on.
Nyt arkihaastekuvat ovat kuitenkin alkaneet vähentyä feedissä. Ehkä kaikki ei-kyyniset massainnostujat on jo haastettu?